Silminnäkijät, jotka olivat suurimmaksi osaksi New Yorkissa (yksi myös Idahossa), kertoivat tarinoita tuntemattomasta olennosta. Tunteet olentoa kohtaan vaihtelivat: oli äärimmäisen traumaattisia pelko- ja ahdistuskokemuksia, sekä jopa lapsenomaisia leikkisiä ja uteliaita kokemuksia. Vaikka niiden julkaistut versiot eivät enää ole tallella, ovat muistot säilyneet vahvoina. Moni asianomainen alkoi etsiä vastauksia tänä vuonna.
Vuoden 2006 alkupuolella, yhteistyön avulla, löydettiin lähes kaksi tusinaa dokumenttia noin vuodesta 1200 tähän päivään saakka. Nämä dokumentit löydettiin neljästä eri maanosasta. Lähes jokaisessa tapauksessa kertomukset olivat identtisiä. Olen ollut yhteyksissä tämän ryhmän jäseniin ja sain käsiini muutaman näytteen heidän tulevasta kirjastaan.
Itsemurhakirje: 1964
"Ennen henkeni riistoa minun täytyy rauhoitella teitä, jotka saattavat kokea syyllisyyttä tai pelkoa tekoni vuoksi. Tämä ei ole kenenkään muun kuin hänen syytään. Kertaalleen heräsin ja tunsin hänen läsnäolonsa. Kertaalleen heräsin ja näin hänen siluettinsa. Ja taas kerran heräsin ja kuulin hänen äänensä. Katsoin myös hänen silmiinsä. En voi nukkua ilman pelkoa siitä, että mitä seuraavaksi tapahtuu herätessäni. En voi enää koskaan herätä. Hyvästi."
Samast laatikosta löytyi puulaatikko kolmella kirjeellä; yksi osoitettu Williamille, yksi Roselle, ja yksi niistä oli kirjekuoreton. Se oli seuraavanlainen:
"Rakkain Linnie,
olen rukoillut puolestasi. Hän sanoi nimesi."
Lokikirja (käännetty espanjasta): 1880
"Olen kokenut mitä pelottavimman kauheuden. Olen kokenut mitä pelottavimman kauheuden. Olen kokenut mitä pelottavimman kaudeuden. Näen hänen silmänsä sulkiessa omani. Ne ovat tyhjät. Mustat. Ne näkivät minut ja lävistivät minut. Hänen kostea kätensä. En pysty nukkumaan (epäselvää tekstiä)."
Merenkävijän loki: 1691
"Hän tuli luokseni unissani. Sänkyni jalkopäästä koin kauheuksia. Hän vei kaiken. Meidän on pakko palata Englantiin. Emme koskaan palaa tänne Raken pyynnöstä.
Todistajalta: 2006
Kolme vuotta sitten olimme perheeni kanssa saapuneet Niagara Fallsin reissulta itsenäisyyspäivää ajatellen. Olimme kaikki väsyneitä pitkän ajomatkan jälkeen, joten yhdessä aviomieheni kanssa peittelimme lapset sänkyyn ja menimme itsekin nukkumaan.
Noin aamuneljältä herään ajatellen, että aviomieheni heräsi käydäkseen vessassa. Käytin mahdollisuuden hyväkseni ja varastin peiton itselleni. Herätin hänet kuitenkin sen aikana. Pyysin anteeksi ja kerroin luulleeni, että hän oli noussut sängystä. Kun hän käänsi kasvonsa minua kohden, hän henkäisi syvään ja nosti jalkansa koukkuun niin lujaa, että hänen polvensa melkein heittivät minut alas sängystä. Sitten hän tarttui minuun mitään sanomatta.
Kunhan silmäni tottuivat pimeään, näin, mikä oli aiheuttanut aviomiehessäni moisen reaktion. Sängyn jalkopäässä vaikutti olevan alaston ihminen, tai enemmänkin karvaton koira, joka istui meistä poispäin. Sen vartalon asento oli häiritsevä ja luonnoton, aivan kuin siihn olisi osunut auto tai jotain. Jostain syystä en pelännyt sitä heti, vaan huolehdin enemmänkin sen kunnosta. Tuolloin olin vielä siinä päätelmässä, että meidän tulisi auttaa häntä.
Aviomieheni makasi sikiöasennossa ja vilkuili minua aina välillä, ennen kuin kiinnitti taas huomionsa siihen olentoon.
Hetkessä olento kompuroi sängynviertä pitkin siihen asti, että se oli enää metrin päässä aviomieheni kasvoista. Olento pysyi hiljaa noin 30 sekuntia (enemmänkin viisi, se vain tuntui hetkeltä) miestäni katsellen. Sen jälkeen olento laittoi kätensä mieheni polvelle, kunnes se lähti juoksemaan käytävälle, ihan kuin johdattaen meitä lapsiemme huoneeseen. Kiljuin ja juoksin laittamaan valot päälle, koska tahdoin estää hänen aikeensa, ennen kuin olisi liian myöhäistä. Tiesin hänen satuttavan lapsiani. Kun pääsin käytävälle, lastemme makuuhuoneen valon avulla näin olennon kyyristyneenä muutaman metrin päässä. Hän kääntyi ympäri ja katsoi suoraan minuun veren peittämänä. Painoin päälle seinässä olevan valokatkaisijan, ja silloin näin tyttäreni Claran.
Olento juoksi portaita alas sillä välin, kun mieheni ja minä kiirehdimme auttamaan tytärtämme. Hän oli pahasti loukkaantunut ja sai puhua enää kerran elämänsä aikana: "Hän on Rake."
Aviomieheni ajoi autonsa järveen sinä iltana ajaessaan sairaalaan. He eivät selvinneet.
Pienessä kaupungissa uutiset levisivät nopeasti. Poliisi oli aluksi auttavainen, ja paikallinen sanomalehtikin kiinnostui asiasta. Tarinaa ei kuitenkaan koskaan julkaistu, eivätkä paikalliset uutisetkaan ottaneet asiaa harteilleen.
Monen kuukauden ajan minä ja poikani Justin asuimme hotellissa vanhempieni asunnon lähellä. Kun päätimme palata kotiin, aloin etsiä vastauksia itse. Loppujen lopuksi onnistuin löytämään viereisessä kaupungissa asuvan miehen, jolla oli samanlainen tarina. Otimme toisiimme yhteyttä ja jaoimme kokemuksemme. Hän tiesi kaksi muutakin ihmistä New Yorkissa, jotka olivat nähnet olennon nimeltä Rake.
Meitä oli neljä henkilöä, joilta vei kaksi vuotta löytää tietoa tästä Rakesta. Mikään kirje tai tiedosto ei kuitenkaan antanut minkäänlaisia yksityiskohtia tai historiaa. Yhdessä päivyrissä oli tietoa otuksesta kolmen ensimmäisen sivun ajan, mutta myöhemmin siitä ei mainittu enää mitään. Laivan lokikirja ei selittänyt mitään tapahtuneesta, he vain sanoivat, että Rake käski heidän lähteä. Se olikin viimeinen päiväys siinä kirjassa.
Useita kertoja olento oli käynyt saman ihmisen luona. Monet ihmiset kertoivat Raken puhuneen heille - tyttärellenikin kävi samoin. Tämä sai meidät miettimään, että olikohan Rake ollut vieraillut luonamme jo aikaisemminkin.
Hankin nauhoittimen ja laitoin sen sänkyni vierelle yöksi - siis jokaiseksi yöksi kahden viikon ajan. Tylsistyneenä kuuntelin päivät pääksytysten ääniä minun nukkumisestani. Toisen viikon lopussa olin jo tottunut kaikkiin ääniin, kun kuuntelin nauhoitteen kahdeksan kertaa normaalia nopeammin (mutta tämäkin vei lähes tunnin joka päivä).
Kolmannen viikon ensimmäisenä päivänä luulin kuulleeni jotain erilaista. Se oli kimeä ääni. Rake. En voi kuunnella sitä tarpeeksi kauan selittääkseni sen teille. En ole antanut kenenkään kuunnella sitä vielä. Tiedän vain kuulleeni sen aikaisemmin, ja nyt uskon, että se puhui ollessani aviomieheni vierellä. En muista kuulleeni mitään silloin, mutta jostain kumman syystä ääni nauhoittimessa toi minulle heti sen tilanteen mieleen.
Ajatukset, joita tyttäreni päässä oli luultavasti pyörinyt, saavat minut hermostumaan.
En ole nähnyt Rakea sen koommin, kun hän pilasi elämäni, mutta tiedän hänen olleen huoneessani, kun olen nukkunut. Tiedän sen ja pelkään herääräväni jonain päivänä hänen tuijotukseensa."
---
Tähän voi vaan kommentoida, että hyvää yötä kaikille! Olisi melkoinen kokemus herätä tuollaisen olennon takia.
Alla olisi muuten pieni amatöörikauhuleffa Rakeen liittyen. Itse en ole vielä saanut aikaseksi katsoa sitä, mutta jos vähääkään kiinnostaa, niin antakaa mennä vaan.
- Nelli
