tiistai 4. kesäkuuta 2013

04 - TUO MIES

Tammikuussa 2006 kuuluisan psykiatrin asiakas piirsi kuvan miehestä, jonka hän oli nähnyt toistuvasti unissaan. Useammin kuin kerran kyseinen mies oli antanut naiselle yksityiselämään liittyviä neuvoja. Naisen mukaan hän ei ollut koskaan tavannut miestä.


Muutaman päivän ajan potilaan piirtämä kuva pysyi unohduksissa psykiatrin pöydällä, kunnes toinen potilaskin tunnisti miehen unistaan. Tämäkin potilas toisti aiemman sanat: hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt tätä miestä.

Tapauksesta kiinnostunut psykiatri päätti kopioida kuvia miehestä kollegoilleen ja mielenkiintoista olikin se, että heidänkin potilaansa tunnistivat miehen unistaan. Muutaman kuukauden sisällä jo neljä ihmistä olivat tunnistaneet miehen heidän uniensa toistuvana vierailijana. Kaikki potilaat kutsuivat häntä nimellä tuo mies.

Tammikuusta 2006 tähän päivään asti ainakin 2000 ihmistä ympäri maailman ovat tunnistaneet tämän miehen juurikin unistaan. Tällä hetkellä miehen nähneiden ihmisten välillä ei ole minkäänlaista linkkiä tai yhteyttä mikä selittäisi, että miksi juuri nämä ihmiset ovat nähneet kyseisen miehen. Kaikista mielenkiintoisinta on kuitenkin se, että kukaan ei ole tunnistanut tämän miehen kasvoja oikeassa elämässä - siis hänet voi nähdä vain unissaan.

Miehestä löytyy myös monenlaisia teorioita.

1. Arkkityyppiteoria
Jungin psykoanalyyttiseen teoriaan pohjautuvan version mukaan tämä mies on arkkityyppinen (kaikille yhteinen), alitajuntainen kuva, joka nousee ihmisen mieleen tietynlaisiin herkkiin aiheisiin ilmestyneissä vaikeuksissa. Vaikeisiin asioihin tässä tapauksessa voidaan lukea esimerkiksi tunteellinen kehittyminen, suuret muutokset elämässä, stressaavat tilanteet jne.

2. Uskonnollinen teoria
Joidenkin ihmisten mukaan tämä mies on itse Luoja. Miestä siis pidetään yhtenä muotona, jollaisena Jumala näyttäytyy nykyään. Tähän uskovat sanovat, että miehen sanoihin täytyisi kiinnittää tarkkaa huomiota.

3. Univierailuteoria
Tällä kaikista mielenkiintoisimmalla teorialla on valitettavasti myös kaikista alimmat tiedefaktat rinnallaan. Tämän teorian mukaan mies on elävä henkilö, joka pystyy vierailemaan ihmisten unissa psykologisten taitojen ansiosta. Joidenkin mukaan mies näyttää aivan samalta kuin unissa, kun taas toisten mielestä hän ei muistuta ollenkaan unimuotoaan. Jotkut jopa uskovat miehen olevan suuren yrityksen luoma keino, jolla käsitellä mielenterveysongelmia.

4. Unenmatkimisteoria
Tämä on tieteellinen, psykososiaalinen teoria, jonka mukaan unet miehestä ovat lisääntyneet tasaisesti ja johtuvat siitä, että ihmiset matkivat toisten unia. Periaatteessa ihminen on siis niin vaikuttunut kuullessaan miehestä, että alkaa itsekin nähdä häntä unissaan.

5. Tunnistamisteoria
Tämä teoria sanoo, että ihmiset yksinkertaisesti näkevät tämän miehen todellisuudessa - normaalistihan me emme muista yksityiskohtaisesti unessa näkemiämme kasvoja.

Lisää miehestä voit lukea täältä.

---

Tämäpä oli mielenkiintoinen tapaus! Periaatteessa tämä ei ole perinteinen Creepypasta, mutta ajattelin postata tämän kuitenkin, kun mielenkiintoiselta kerran vaikutti.

Hei, jos teillä on jotain mielenkiintoisia omakohtaisia kokemuksia, niin postatkaa niitä minulle! Saat lähettää joko raakaversion tai itse kirjoitetun sellaisen, minua ei haittaa. Mainitsen tai piilotan nimesi, jos niin tahdot.

- Nelli

12 kommenttia:

  1. Nää on tosi mielenkiintosia, jään seurailemaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä juttu . Tosta tuli mieleen polybius kannattaa kattoo

      Poista
    2. Nelli, voisitko suomentaa polybiuksen. Se on aika jännä creepypasta

      Poista
    3. Mites sulle voi postata kertomuksen mul olis yks mikä tapahtu itelle ?

      Poista
  2. Aika jännä juttu :) On toi vähä sellanen creepy mut ei hirvee. En haluis nähä mun unessa :D

    VastaaPoista
  3. Okei nyt en enää uskalla käyä nukkuu. Pelottaa et nään sen miehen mun unes...

    VastaaPoista
  4. Tota et se ois oikee ihminen ni vois joku ylempi poliisi laittaa naamantunnistukseen noitten kasvonpiirteiden perusteella ja perehtyä asiaan jos riittäisi aikaa sellaiseen oisi hauska tietää ! :)

    VastaaPoista
  5. Muutama vuosi sitten kaveri näytti tuon kuvan. Vakuutin että oon nähny tuon miehen jossain, mutten tiedä missä.

    VastaaPoista
  6. Miten musta tuntuu, että olen nähnyt kyseisen miehen joskus unessani? Se näyttää liiallisen tutulta hahmolta.. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SamaD: ja ku yritän kattoo tota kuvaa ja miettii et kuka se on nii mun on vaan pakko lopettaa sen kuvan kattomine •.•

      Poista
  7. Äää apuaaaaaaaa...
    Pääsin tän sivuille juuri, siis löysin tän, liitynpä lukijaksi... :)
    Tää on mahtava blogi, postaa pian ^^
    Joo, kommentoin myöhään...
    Olen ehkä nähnyt ton miehen mun unissa.. ;-;

    VastaaPoista