08 - JALMARIN ITSEMURHA

Tälle tarinalle ei ole mitään selitystä - siis älä edes yritä etsiä sellaista.

Olin harjoittelijana Nickelodeonin studioilla vuonna 2005 animaatio-opiskelujeni takia. Ei minulle tietenkään maksettu, harvoille harjoittelijoille tehdään niin, mutta jonkinlaisia etuja tämä harjoittelu minulle toi. Aikuisille se ei ole niin iso juttu, mutta monet lapset menisivät sekaisin innostuksesta niiden takia.

Siis, koska työskentelin muokkaajien ja animoijien kanssa, sain katsoa uudet jaksot päiviä ennen kuin ne näytettiin televisiossa. Hyppään kuitenkin asiaan suoraan selittämättä mitään turhia. Ei ollut mennyt kauaa, ku he olivat tehneet Paavo Pesusieni-elokuvan ja sen vuoksi henkilökunnalla ei ollut kovinkaan paljoa inspiraatiota tehdä sarjaa. Kesti siis pidempään, ennen kuin sarjan uusi tuotantokausi saataisiin televisioon asti. Mutta viivytys kestikin oletettua kauemmin järkyttävien tapahtumien vuoksi. Neljännen tuotantokauden ensimmäisen jakson kanssa oli sellaisia ongelmia, jotka saivat kaikki suunnitelmat viipymään.

Minä ja kaksi muuta harjoittelijaa olimme editointihuoneessa pääanimoijien ja äänieditoijien kanssa viime silauksia varten.  Saimme käsiimme kopion, jonka piti olla "Rapupiirasen pelko" ja keräännyimme katsomaan sitä ruudun ääreen. Oli ihan normaalia, että animaattorit laittoivat pilkkaavan ja hauskan nimen jaksoille, jotka eivät vielä olleet valmiita - se oli sisäpiirivitsi työntekijöiden keskuudessa. Esimerkiksi jakso, jossa Paavo ja Patrick adoptoivat merisimpukan, lähetettiin meille nimellä "Miten seksi ei toimi." Ei siis mitään tappohauskaa, mutta piristi ainakin päivää töissä. Joten kun silmiimme osui otsikko "Jalmarin itsemurha", emme pitäneet sitä kuin huonona vitsinä.

Yksi harjoittelija jopa naurahti nimelle matalasti. Pirteä alkumusiikki soi aivan normaalisti. Tarina alkoi siitä, kun Jalmari soitti klarinetillaan täysin normaalisti pari katkeraa sointua. Kuulimme Paavon nauravan ulkona ja silloin Jalmari lopetti, lopulta huusi Paavolle että olisi hiljaa, koska hänellä olisi konsertti illalla ja siihen tulisi harjoitella. Paavo totesi siihen "okei" ja pian lähti katsomaan Sandyä Patrickin kanssa. Kuplat saapuivat ruudulle ja näimme lopun Jalmarin konsertista. Tämän jälkeen asiat kuitenkin muuttuivat häiritsevään suuntaan.

Soittamisen aikana muutamat nauhat toistivat itseään mutta ääni ei. Se oli outoa, koska tässä vaiheessa äänen pitäisi olla jo samassa tahdissa kuin animaation. Kuitenkin, kun soittaminen loppui, loppui äänikin - aivan kuin sitä eroa ei koskaan olisi ollut olemassakaan. Yleisöstä kuului pientä mutinaa, ennen kuin Jalmarille alettiin buuata. Se ei ollur normaalia piirretyn sarjan buuausta, vaan siinä kuului selvää ilkeyttä. Jalmari näytettiin koko ruudulla ja hänestä loisti pelko. Pian ruutu näytti yleisöön ja keskellä seisoi Paavo, joka hänkin buuasi, vaikka se ei ole ollenkaan hänen tapaistaan. Se ei ollut kuitenkaan kaikista oudoin asia. Oudointa oli nimittäin se, että kaikilla oli hyvin realistiset silmät. Eivät ne tietenkään olleet ihmisten silmiä, mutta huomattavasti aidommat kuin normaalisti. Kaikkien pupillit olivat punaiset. Me aloimme katsoa toisiamme näkyvästi hämmentyneinä, mutta koska emme olleet sarjan kirjoittajia, emme kyseenalaistaneet äskeisen vaikutusta lapsiin.

Seuraavaksi kuvattiin kurjan näköistä Jalmaria istumassa sänkynsä reunalla. Hänen hyttinsä ikkunasta näkyi yöllinen taivas, joten konsertista ei selvästikään ollut kulunut kauaa aikaa. Häiritsevin asia tässä oli, että kohtauksessa ei ollut ääntä. Ei minkäänlaista. Emme kuulleet edes palautetta huoneessa olevista kuulokkeista. Aivan kuin ne olisi sammutettu, vaikka ne toimivatkin täydellisesti. Jalmari siis vain istui paikoillaan silmiään räpytellen noin kolmenkymmenen sekunnin ajan, kunnes hän alkoi nyyhkyttää kevyesti. Hän nosti lonkeronsa kasvoilleen ja itki päälle minuutin ajan, ja silloin ääni taustallakin alkoi lisääntyä hiljaisuudesta siihen pisteeseen, että saatoimme kuulla ääntä. Ääni kuulosti hennolta tuulenvireeltä metsässä.

Pikkuhiljaa ruutua alettiin zoomata hänen kasvoilleen - ja tarkoitan myös pikkuhiljaa. Ei sitä huomannut, ellei katsonut ruutua noin kymmenen sekunnin välein puolelta toiselle. Jalmarin nyyhkytys muuttui kovemmaksi ja siinä kuuli selvästi loukkaantumista ja vihaa. Ruutu värähti tuolloin hieman. Ihan kuin se olisi tehnyt niin itsestään. Sekunnin sadasosassa se oli kuitenkin taas palannut normaaliksi. Tuulenvireen äänikin lisääntyi pikkuhiljaa ja se muuttui vakavammaksi - aivan kuin jossain olisi riehunut myrsky. Se ääni ja Jalmarin ääni kuulostivat ihan liian aidoilta. Kuulosti siis siltä, että ne eivät olisi tulleet kaiuttimista vaan ruudun toiselta puolen. Studio haluaa tietenkin käyttää niin hyvää ääntä kuin mahdollista, mutta heidän resusseillaan ei kuitenkaan voinut hankkia niin hyviä laitteita, joilla voisi tuottaa sen kaltaista ääntä.

Tuulen ja nyyhkytyksen lomasta saattoi kuulla hyvin hentoa naurua. Se käytti outoja intervalleja eikä se koskaan kestänyt sekuntia kauempaa, joten sitä oli vaikeaa tajuta (anteeksi, jos kuulostan liian tarkalta, mutta katsoimme tämän jakson kahteen kertaan eli minulla on ollut aikaa pohtia asioita). Tätä kesti kolmekymmentä sekuntia, jonka jälkeen ruutu muuttui epätarkaksi ja alkoi täristä rankasti. Sinä aikana jokin välähti ruudulla. Vaikutti siltä, että yksi ruutu oli vaihdettu.

Pääanimoija keskeytti jakson ja alkoi korjata äskeistä kohtaa ruutu ruudulta. Ja silloin näimme jotain kauheaa. Siinä ruudussa oli kuva kuolleesta lapsesta. Hän ei varmastikaan ollut vanhempi kuin kuusi. Sen pystyimme kertomaan, vaikka hänen kasvonsa olivat runnellut ja veriset, ja toinen hänen silmämunistaan roikkui puhkaistuna hänen tunnistamattomien kasvojensa yllä. Lapsi oli lähes alasti: häntä peittivät vain alushousut. Hänen mahansa oli leikattu auki ja sisälmyksensäkin vain makasivat hänen vieressään. Hän myös näytti olevan jollain katukäytävällä - todennäköisesti se siis oli tie.

Ruudussa näkyi valokuvaajan varjo. Kuvassa ei ollut rikospaikkamerkintöjä - ei teippiä, ei merkintöjä. Kuvakulmakin oli sellainen, ettei se missään nimessä voinut olla todiste. Valokuvaaja siis vaikutti olevan henkilö, joka oli riistänyt sen viattoman lapsen hengen. Olimme tietenkin kauhuissamme, mutta jatkoimme toivoen, että se oli vain joku sairas vitsi.

Seuraavaksi kuvassa näytettiin puolet yhä nyyhkyttävän Jalmarin ruumiista. Itku oli kyllä vain lisääntynyt. Näytti siltä, että hänen kasvoillaan olisi ollut verta, joka vuosi hänen silmistään. Myös veri oli äärimmäisen realistista - jos sitä olisi koskenut, olisi varmaan saanut verta sormilleen. Tuuli oli alkanut kuulostaa myrskyltä metsässä: kuulimme jopa katkeavien oksien ääntä. Se nauru, matala nauru, alkoi kestää pidempään ja tuli useammin. Noin kahdenkymmenen sekunnin jälkeen kuva tärisi taas kerran ja näytti yhden ruudun kestoisen kuvan.

Editoija ei olisi halunnut katsoa sitä emmekä sen koommin mekään, mutta tiesimme, että hänen oli pakko tehdä se. Tällä kertaa oli taas kuva pienestä tytöstä, joka ei varmastikaan ollut vanhempi kuin se aikaisempikaan. Hän makasi mahallaan hiukset lilluen vieressään olevassa verilammikossa. Myös tämän lapsen vasen silmä oli irrotettu ja puhkaistu, ja häntäkin verhosivat vain alushousut. Hänen selässään oli syvä ja pitkä viilto, jonka päälle oli kasattu tytön sisälmykset. Tämäkin tyttö oli kadulla ja kuvassa näkyi valokuvaajan varjo, joka kooltaan ja muodoltaan muistutti aiemman henkilön varjoa. Minun oli pakko nielaista takaisin oksennukseni ja yksi harjoittelija, ainut tyttö huoneessa, juoksi pois paikalta. Show kuitenkin jatkui.

Kesti viisi sekuntia sen toisen kuvan näkymisestä, kun Jalmari sitten hiljentyi ja niin kävi muillekin äänille. Palasimme melkein kohtauksen alkuun. Jalmari laski lonkeronsa ja hänen silmänsä olivat pelottavan realistiset. Muistuttivat niitä silmiä, jotka näimme tämän jakson alussa. Jalmarin silmät vuosivat, olivat verehtävät ja olivat osittain irti hänen silmäkuopistaan. Hän vain katsoi ruutua - ehkä katsojaa. Noin 10 sekunnin jälkeen hän alkoi taas nyyhkyttää, mutta tällä kertaa ei peittänyt silmiään. Ääni oli läpitunkeva ja pistävä, ja kaikista eniten pelkoa kohtaukseen toi nyyhkyttämiseen lisätty kiljunta.

Kyyneleet ja veri tippuivat hänen kasvoiltaan nopeaa tahtia. Tuulen ääni palasi ja niin kävi myös sille matalalle naurulle, jonka jälkeen ne häiritsevat kuvat jatkuivat jopa viiden ruudun ajan.

Animoija onnistui pysäyttämään sen neljännen kohdalla ja kelasi ruutujen välillä. Tällä kertaa kuvassa oli lähes samanikäinen poika, mutta nyt ruumiin kanssa oli toimittu eri tavalla. Sisälmykset vain vedettiin pois mahaan tehdystä viillosta ja pojan oikea, verta vuotava ja puhkaistu silmä oli poistettu paikoiltaan. Animoija jatkoi. Sitä oli varmasti vaikeaa uskoa, mutta seuraava ruutu oli erilainen. Emme kuitenkaan tienneet miksi. Seuraava ruutu, sama juttu. Hän palasi ensimmäiseen ruutuun toistaen ne nopeammin. Silloin minä menetin hallintani. Oksensin lattialle, kun animoijat ja äänieditoijat haukkoivat henkeään kauhuissaan. Viisi ruutua eivät olleet viisi eri kuvaa, vaan sen sijaan ne olivat kuin ruutuja videosta. Näimme käden repivän sisälmykset paikoiltaan hitaasti, pojan silmien keskittyvän tapahtuvaan. Näimme pojan jopa räpyttelevän silmiään.

Pääeditoija käski meidän lopettaa - hänen oli pakko kutsua sarjan luoja katsomaan tätä. Herra Hillenburg saapui noin viidentoista minuutin kuluttua. Hän oli hämmentynyt kutsusta tänne, joten editoija päätti vain jatkaa jakson katsomista. Kun ne muutamat ruudut oli näytetty, hiljentyivät sarjan äänet taas kiljumisesta täyteen hiljaisuuteen. Jalmari vain tuijotti katsojaa noin kolmen sekunnin ajan. Pian Jalmaria ei kuitenkaan enää kuvattu ja saatoimme kuulla matalan äänen sanovan "TEE SE", jonka jälkeen näimme Jalmarin kädessä haulikon. Hetkeäkään epäröimättä hän vei haulikon suuhunsa ja painoi liipasimesta. Aidon näköistä verta ja aivon osia lensi hänen takanaan olevalle seinälle ja hänen sängylleen, ja Jalmari lensi taaksepäin suurella voimalla. Jakson viimeiset viisi sekuntia koostuivat siitä, kuinka meille näytettiin Jalmarin sivuttain olevaa ruumista sängyllä. Hänen yksi silmänsä roikkui lattialla hänen päänsä yläpuolella - tai siinä osassa päätä, mitä siitä oli enää jäljellä. Sen jälkeen jakso loppui.

Herra Hillenburg oli ymmärrettävästi vihainen. Hän vaati tietää, että mitä hittoa täällä oikein tapahtui. Suurin osa ihmisistä lähti huoneesta tässä vaiheessa, joten vain kourallinen meistä jäi katsomaan sitä uudelleen. Jakson katsominen toistamiseen aiheutti minulle mitä kauheimpia painajaisia. Kadun siis jäämistäni.

Ainut teoriamme oli se, että joku henkilö oli muokannut jaksoa, kun se eteni piirtämisstudiolta tänne. Johtajat kutsuttiin analysoimaan milloin se oli tapahtunut. Analyysinä oli, että se oli muokattu uuden materiaalian pohjalta. Se oli kuitenkin saapunut meille vain 24 sekuntia sen jälkeen, kun sitä oli muokattu viimeisen kerran ryhmämme sisällä. Kaikki jakson luomisessa mukana oleva laitteisto tarkistettiin vieraan laitteiston ja jopa toimintahäiriön varalta. Toivoimme, että sarjassa olisi näkynyt väärä muokkausaika, mutta kaikki vaikutti olevan kunnossa. Emme tienneet, mitä tapahtui, eikä kukaan tiedä sitä vieläkään.

Kuviakin tutkittiin, mutta niistä ei saatu mitään irti. Yhtäkään lasta ei tunnistettu eikä minkäänlaisia johtolankoja saatu kerättyä jakson tiedoista tai kuvien ruumiista. En koskaan tätä aiemmin uskonut selittämättömiin ilmiöihin, mutta nyt, kun minulle on oikeasti tapahtunut jotain eikä tapahtuneesta tiedetä mitään hatarien todisteiden varjossa, ajattelen asioita kahteen kertaan.

-----

Ihan törkeän mielenkiintoinen tarina, jonka ajattelin jakaa teidän kanssanne! Tämä on perinteinen creepypasta, koska onnistuu tosiaan antamaan sen kuvan, että tämä on tapahtunut oikeasti. Yllä oleva video ei siis ole aito, vaikka videon otsikko kovin paljon yrittää väittää muuta.

Ja hei, toiveita! Onko nämä creepypastat kivoja vai haluaisitteko kuulla erilaisia välillä?

- Nelli